maanantaina, syyskuuta 11, 2006

Jonna Tervomaalta albumi keväällä 2007

Jonna Tervomaa tähyää tulevaisuuteen Jonna Tervomaa kertoo sivujensa päiväkirjan viimeisimmässä merkinnässä seuraavan levyn edistymisestä. Hieman on ollut mutkia matkassa, alunperin levyn oli tarkoitus ilmestyä jo nyt syksyllä 2006. Tällä levyllä vaihtuu musiikin tekemisen metodit uusiksi, sillä levyllä kuullaan yksinomaan Jaakonaho-Tervomaa kaksikon tekemiä lauluja. Aikaisemmilla albumeillahan lähes kaikki biisit ovat olleet ulkopuolisten biisintekijöiden (mm. Knipi, Mikki Kauste, Lasse Kurki, Tuure Kilpeläinen ja Markus Nordenstreng) sävellyksiä joihin Jonna Tervomaa on itse laatinut sanoitukset. Viitteitä Jonnan kyvystä ja innosta ottaa vastuuta myös säveltämisestä kuultiin jo edellisellä Halo-levyllä, jolla kuultiin Jonnan oma sävellys Varjoenkeli.